tiistai 26. huhtikuuta 2016

Minä olen...

Johanneksen evankeliumissa Jeesus aloittaa useamman lauseen sanoilla ”Minä olen...” Jeesus kertoo olevansa muun muassa hyvä paimen, lampaiden portti sekä tie, totuus ja elämä. Jeesushan käytti paljon vertauskuvia, jotka olivat hänen aikalaisilleen tuttuja, kuten vaikkapa lampaat.

Oikein perinteinen lammaspaimennus on kuitenkin meidän maailmassamme historiaa, joten mihin Jeesusta voisi tätä nykyä verrata?

Edellisessä t-messussa puhetta pitänyt Lasosen Aki heitti ajatuksen, että Jeesus on kuin hyvä johtaja, jota pitää huolen alaisistaan. Mielestäni se kuulosti oivalliselta ja aloin miettiä vertauskuvaa pidemmälle:

Jeesus on hyvä lähiesimies, joka suojelee omiaan kaikenmoisten talouspaineiden keskellä. Hyvä lähiesimies pitää myös välit ylimpään johtoon kunnossa ja tuo samalla omilleen tiedoksi sen, mitä johto haluaa.

Toinenkin ajatus tuli mieleen:
Jeesus on kantoraketti. Hän kuljettaa sukkulan avaruuteen, vaikka hajoaa siinä itse.

Miltä kuulostaa? Mihin muuhun Jeesusta voisi verrata?

- Tällaista pohdiskelee tänään Tapio

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Haku päällä


Kevät tulee, sitä ei voi pysäyttää. Pian on valmistujaisjuhlien aika. Moni nuori päättää peruskoulun, saa valkolakin tai maisterin paperit. Yksi asia saatetaan päätökseen ja toinen alkaa. Mutta ennen uuden alkua on edessä haastava prosessi, jota kutsutaan hakemiseksi.

Keväällä moni hakee opiskelupaikkaa tai kesätöitä. Itselläni on tällä hetkellä käynnissä työnhakuprosessi. Valmistun pian teologian maisteriksi ja suuri unelmani olisi saada työskennellä pappina. Aika näyttää, mihin tehtävään Jumala minut haluaa asettaa.

Vaikka uskon johdatukseen, en kuitenkaan pysty salaamaan jännitystäni. Sama jännitys vaivasi minua viisi vuotta sitten, kun lukion jälkeen hain opiskelupaikkaa. Tuntuu omituiselta, etten voi tietää, missä asun puolen vuoden päästä. Haluaisin tietää, haluaisin suunnitella elämääni eteenpäin. Mutta vain Jumala tietää, minun osakseni jää odottaminen.

Kevät on hakemisen aikaa myös siinä mielessä, että opiskelupaikkojen ja töiden ohella moni hakee itseään ja suhdettaan Jumalaan. Kuka minä olen? Missä olen hyvä? Mitä haluaisin tehdä elämälläni? Joskus nuo kysymykset tuntuvat niin suurilta ja raskailta, että pieni ihminen on aivan kauhuissaan. Kunpa osaisin vain luottaa siihen, että kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan.

En uskalla luottaa Jumalaan, koska pelkään pettymyksiä. Entä jos kaikki ei käännykään parhain päin? Jos en saakaan opiskelupaikkaa tai töitä? Mutta jos katson elämääni taaksepäin ja mietin, milloin Jumala olisi minut pettänyt, en sellaista hetkeä löydä. Vaikeuksia olen kyllä elämässäni saanut kokea, niin kuin kaikkien ihmisen elämään kuuluu. Mutta vaikeinakin hetkinä Jumala on katsonut minuun lempein silmin ja hoivannut lastaan. Silloinkin kun hän tuntuu olevan kaukana, hän on oikeasti ihan vieressä.

Sinä, joka huolehdit tulevasta, muista:
Käyköön myöten taikka vastaan,
eipä Isä hylkää lastaan
Herra ohjaa parhaaksemme
kaikki vaiheet päiviemme. (Vk 397)

- Verna Paakkinen
Teologian opiskelija, joka suoritti työharjoittelunsa Lappeen seurakunnassa vuoden alussa