Kun kaikki eivät puhu kirkkoa

Kirkollinen kieli on oma lajinsa. Paljon on sanastoa, jota ei muualla juuri kuule enää käytettävän, ja paljon on käsitteitä, jotka juontavat juurensa ties mistä vanhasta kielistä monituisten tutkijanluolien ja -kammioiden kautta. On kauniita ilmaisuja ja lauseita, mutta mitä ne tarkoittavat?

Tällainen teologiaa elikkä jumaluusoppia tutkintoon asti märehtinyt ja tutkinut on joskus vähän liiankin sisällä kirkon kielessä ja vaara puhua kirkkoa (tai puhua kaanaan kieltä, kuten sitä joskus kutsutaan) on usein suuri.

Hienoja, vanhahtavia, monimutkaisia mietteitä lienee ollut maailman sivu. Mietin joskus, että kuinkahan hajonnut vaikka Paavali oli viisaisiin mietteisiin tuumatessaan korinttilaisille, että teidän kanssanne ollessani en halunnut kuulla mistään muusta kuin ristiinnaulitusta Jeesuksesta.

Toki kirkon nettisivuilta löytyy kätevä kirkkosanaston sanakirja Aamenesta öylättiin, mutta toivottavasti hengellisiä asioita voisi miettiä ja niistä voisi kuulla ilman, että joutuu usein turvaamaan sanakirjaan.

Jeesus ei puhunut kirkkoa, ei ainakaan silloin kun kertoi maamiehilleen rakastavasta Jumalasta ja Jumalan valtakunnasta. Kalastaja sai kuulla, kuinka Jumalan valtakunta on kuin nuotta, joka kokoaa kaikenmoisia kaloja (Matt. 13:47->). Maanviljelijä sai kuulla vertauksen kylväjästä, joka lähti kylvämään sanan siementä (Luuk. 8:5->).

Jeesuksen ei tarvinnut viitata tutkimuksiin, vaan hän osoitti lintuja taivaalla ja kukkia niityllä – ne kertoivat – ja kertovat yhä – siitä kuinka Jumala pitää asioista huolta. Ja miksei siis vielä enemmät ihmisistä, jotka hän on luonut kuvikseen ja kaltaisikseen. (Matt. 6:25->)

Maailma ja kielenkäyttö muuttuu, mutta evankeliumi, ilosanoma, pysyy samana. Se on sanoma rakastavasta Jumalasta. Se on sanoma Jeesuksesta, joka tuli maailmaan, sovitti ihmisten synnit ja lunasti meidät täydestä arvosta. Hän hankki meille pääsyn taivaan kotiin, sinne missä ei ole murhetta, ei valitusta eikä vaivaa – ja paljon muuta.

Uskonvanhurskautus on upea asia, mutta olisiko parempi sanoa suoraan, että Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen vuoksi sinä kelpaat Jumalalle, ja sinun tarvitsee vain uskoa se todeksi?

Kuinka sitä upeaa sanomaa, jota kristityt ovat saaneet elää todeksi ja kuljettaa eteenpäin jo kohta 2000 vuotta, osaisi itsekin viedä eteenpäin ilman, että sortuu liiallisiin kirkollisiin kielikoukeroihin ja menisi itsekin solmuun niiden kanssa? Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä. Silmät ristissä.

-          Pohdiskelee Tapio miettien samalla Sananlaskujen kohtaa: Olkoon kultaa, olkoon helmiä, aarteista kallein on punnittu puhe. (Sananl. 20:15)

Ps. Oletko koskaan ajatellut, että Jeesus on maailman paras traktori? Hän on nimittäin sanonut oppilailleen, että kun minut korotetaan maasta, minä vedän teidät kaikki luokseni (Joh. 11:32). Vetämistä merkitsevä sana on latinassa trahere ja siitä se sivistyssana traktorikin tulee. Jeesusta tehokkaampaa traktoria ei tästä maailmasta ikimaailmassa löydy!

Taivas tarjoaa

Minut vihittiin papiksi helmikuun alussa. Siinä pappisvihkimyksen hujakoilla minulla soi päässä useamman kerran No mans bandin kappale Viisas mies

moni antaa paljon enemmän kuin minä koskaan antaa voin

en osaa olla hurmaava en puhua kauniita sanoja

en osaa manipuloida en luoda hienoa fiilistä

en ole järin viisas mies mutta saan kai silti sanoa:

minä annan sitä mitä saan

minä annan mitä taivas tarjoaa

Omasta riparista liikkeelle lähtenyt polku pappeuteen  on ollut varsin puhutteleva reippaan kymmenen vuoden prosessi.  Huomaan olevani tehtävässä, jota minun ei tarvitse tehdä yksin, vaan yhdessä toisten ja ennen kaikkea yhdessä Jumalan kanssa. Jumalalta on toimeksianto ja voimavarat. Lisäksi myös vastuu on aivan viime kädessä Hänellä. Hän tekee hyvää työtään meidän ihmisten kautta, meidän kanssamme ja kenties meistä huolimattakin.

Iloitsen siitä, että saan kohdata toisia ihmisiä ilosanoman kanssa ja olla kertomassa terveisiä taivaasta – sen tähden, mitä Jeesus on puolestamme tehnyt, sinä saat uskoa rikkomuksesi anteeksi annetuiksi, ja sinä kelpaat Jumalalle. Sinä kelpaat.

- Tapio

Tyttöpappi

”Miten tollanen nuori ja nätti tyttö on papiksi ruvennut?”

Tähän kysymykseen sain viimeksi tänään töissä vastata. Kysymyksen esittäjä ei ollut suinkaan ainoa, vaan viimeisen puolen vuoden aikana olen saanut kuulla lukuisia tämän kaltaisia kysymyksiä. Aina kysymys minut saa jollain tavalla hämmentymään, kun itselle asia on itsestäänselvyys. Vanhemmat ihmiset eivät kuitenkaan ole tottuneet näkemään alle 30-vuotiaita pappeja. Näihin kysymyksiin on aina kiva vastata, vaikka tarinani ei olekaan mitenkään erikoinen: tavallisesta tapakristitystä perheestä riparille ja seurakuntanuoriin, lukion uskontotunneilta teologiseen, kutsumuksesta Lappeenseurakunnan vs. pastoriksi.

Pastori Niemelä olen lempinimeltäni useille kavereilleni ollut jo vuodesta 2001, vaikka haaveeni pappisvihkimyksestä ja pastorin tittelistä toteutui vasta 19. lokakuuta 2014. Tuolloin Mikkelin tuomiokirkossa piispa minulta kysyi tahdonko minä ja minähän tahdoin, siis papiksi. Miksi? Rakkaudesta Jumalaan ja rakkaudesta ihmisiin.

Pappeus ei ole pelkkä ammatti, pappeus on enemmänkin elämäntapa. Nuori ja nätti olen enää hetken, pappi toivottavasti koko lopun elämäni ajan. <3

kiitollinen, siunattu, onnellinen #pastoriniemelä

Pääsykoetuskailuja

Pääsykokeet. Ah, mikä ihana paikka näyttää, että osaan. Tai sitten ei.

Hain tänä keväänä uudestaan Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan kirkkomusiikkia, kun viime keväänä jäin harmittavasti ensimmäiselle varasijalle roikkumaan. Pääsykokeet ovat kahden viikon päästä, valintakoekutsu tuli tällä viikolla mukanaan omaksumistehtävä pianolle ja ryhmätilanteen kuoronuotit – ja nyt jännittää. Paljon enemmän kuin viime vuonna ja syy on selvä.

Olen menossa kesällä naimisiin ja pääsykokeet vaikuttavat siihen, mihin muutamme yhdessä asumaan sekä myös tietysti siihen miltä oma tulevaisuuteni näyttää työn osalta. Vaihtoehtoja on kolme, joista kaksi on huonoja, mutta pakollisia, jos en ole tarpeeksi hyvä, mutten myöskään tarpeeksi huono.

Joten paineita on.

Olen rukoillut asian puolesta, kovasti, päivä päivältä vain enemmän, kun epätoivo ja etukäteen luovuttamisen tunne vain voimistuvat kokoajan. Mutta silti olo ei ole helpottanut. Tiedän syyn ja se satuttaa: en luota Jumalaan. En uskalla ottaa pyhän huolettomuuden asennetta ja antaa tätä Hänen käsiinsä, ”koska nyt on niin isoista asioista kyse”.

Mutta huomattu on, etten selviä tästä yksin.

Kuuntelin tällä viikolla Youtubea ja kiitos uuden automaattisen toiston tekemiseni taustalla kappaleet vaihtuivat valitsemastani muihin ja yhtäkkiä huomasin keskittyväni uuden laulun sanoihin:

”If we’re gonna pray about it there’s no use in worrying. If we’re gonna worry about it why are we praying? Just leave it in the hands of the Father, leave it in the hands of the Healer, leave it in the hands of Jesus – and walk away!”

Näitä arkielämän pieniä johdatuksia.

Joten jännittää, ja saa ja pitää jännittää, kunhan muistaisi: ”Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala.” Ps. 139: 16b-17a

Istun pianon ääreen, alan soittamaan omaksumiskappaletta läpi – ja kuinka ollakaan, se sujuu! Soitan uudestaan, pysähdyn treenaamaan vaikeita paikkoja, soitan taas. Sitten lopetan, kävelen pois katsomaan telkkaria. Olo on hyvä, luottavainen – tästä tulee vielä jotain.

-Alina