torstai 22. joulukuuta 2016

MP seurakunnan nuorten aikuisten toiminnasta

Moi, mie oon Krista. Olen 24-vuotias nuori aikuinen Lappeenrannan seurakunnasta. Seurakunnan jutuissa olen ollut mukana vuodesta 2007: oma ripari, isoskoulutus, kerhonohjaus, apuohjaajan hommat, kasvatusasiain työryhmän nuorisojäsen, muut luottotehtävät, keikkatyöntekijä, viransijainen. Isoskoulutuksen ja nuorten toimintaan osallistumisen jälkeen aloin saada kaikenlaisia luottotehtäviä – olinhan jo vanha ja kokenut isosnuori. Aluksi vastuu tuntui hienolta. Sain tehdä asioita, joita osasin ja joissa olin hyvä. Sain ohjata nuorempia isosia ja jakaa tietoani, kokemuksiani ja ideoitani työryhmälle. Minä! Niin, minä. Huomasin pian olevani aika yksin. Muut ikäiseni seurakunta-aktiivit olivat jo kadonneet opiskelijaelämän hulinoihin tai muihin ”ei niin lapsellisiin” piireihin. Sain monesti kuulla, että ”etkö ole jo kasvanut ulos noista isospuuhista? Aika lapsellista. Aika noloa.”



Mistä lähin seurakunnan toimintaan osallistuminen on ollut lapsellista tai noloa? Okei, jos vielä pitkään täysi-ikäisyyden ylittäneenä leikkii samoja (poni)leikkejä ja esittää samoja (maksis)sketsejä, voi elämä seurakunnassa olla aika tylsää. Ehkä tuntua vähän lapselliselta. Ehkä ei enää kehtaa heittäytyä kaikkiin hulluimpiin juttuihin kieli poskella. Koska oishan se vähän noloa. Mutta kun asian ei tarvitsisi olla niin. Antakaas kun kerron:

Isoskoulutuksen aloitti työseurakunnassani Lappeella tänä syksynä yli 40 nuorta. Omaa ikäluokkaani Lappeenrannassa silloin aikanaan aloitti suurin porukka varmaan viimeiseen kymmeneen vuoteen. Tuntui, että meitä oli ainakin sata. Ehkei meitä niin montaa ollut, mutta se tuntui siltä. Kaksivuotisen isoskoulutuksen läpäisi varmaan parikymmentä. Pian meitä oli jäljellä jotain kymmenen. Sitten muutama. Sitten minä. Mitä tapahtui?

Siihen aikaan ei ollut nuorten aikuisten toimintaa. Kun isoskoulutus lopetettiin, lopetettiin seurakunnassa käyminen. Olen aina ollut vähän jääräpää, lupasin, että minusta ette eroon pääse. Ettekä ainakaan ennen maaliskuuta 2019 pääsekään, kun siihen asti kestää tämän hetkinen sijaisuuteni. Työssä ollessani olen saanut mahdollisuuden ajaa nuorten aikuisten asioita eteenpäin. Ympärilleni löytyi myös muita asiasta kiinnostuneita aivan ihania työntekijöitä ja upeita, mahtavia seurakuntalaisia. Yhdessä olemme kokeilleet, erehtyneet ja onnistuneet. Nuorten aikuisten toiminta on vielä vähän hapuilevaa, mutta nyt sitä on. On t-messuja, on saunailtoja, on Ristix4. Ja meille on tulossa leiri! Vihdoin!

The Rain <3

Toiveenani on, että ne reilu 40, jotka tänä syksynä isoskoulutuksensa Lappeella aloittivat, ja ne jotka ovat jo nyt isoskoulutuksessa, eivät ikinä luule, että isoskoulutuksen loppu on seurakuntaelämän loppu. Minä löysin seurakunnasta kodin (vähän liiankin kirjaimellisesti, koska vietän siellä aikaani enemmän kuin siinä talossa, jossa oikeasti asun). Toivon, että muutkin voisivat löytää paikkansa seurakunnasta. ”Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on”, lauletaan tutussa virressä. Nyt nuorille aikuisille (tai vanhoille nuorille, niin kuin mie sanon, aikuinen on niin tylsä sana) on paikka seurakunnassa. Tervetuloa mukaan. <3 



T: Krista

torstai 22. syyskuuta 2016

Milla(ista) on Lappeella?

Joskus keväällä Krista meille nuorille ehotti, että meistäkin voisi joku kirjotella tänne blogiin jotakin meihin nuoriin liittyvää. Kesän aikana sit sainkin idean, mistä voisi olla ihan hauska kirjoitella tänne. Ja niinpä ajattelin kirjoittaa vähän siitä, millaista onkaan olla nuorena ja etenkin isosena Lappeen srk:ssa. Alotellaas vaik siit isoskoulutuksesta (iskosta), joka pääasiassa meiät Lappeelle riparin jälkeen johdattaa. Koulutushan kestää sen perinteiset 2 vuotta, jonka jälkeen voi hakea ripareille isoseks. Jo ekana koulutusvuonna voi kuitenkin hakee tyttö-, poika- ja varkkaleireille isoseks. Lappeella isko tapahtuu muutaman kerran vuodessa viikonloppuisin järjestettävillä ihanilla isosleireillä. Näin mahollistetaan mahollisimman monen halukkaan pääsy, ku Lappeen alue on nii iso et kyytejä keskustaa voi olla välillä hankala järjestää.. Isosleirejä on siis se muutaman kerran vuodessa, 2 syksyllä ja 2 keväällä. Lisäks viime syksynä meillä oli yks yhen yön kestävä “minileiri” jonne vaan ripareille valitut pääs, koska siellä sitten katottiin kaikki sopimusasiat ja muut riparien valmistelujutut kuntoon. Isosleirit on aivan ihania, koska saa viettää koko viikonlopun tiiviisti parhaiden ystäviensä kanssa, saunoo, syyä hyvää ruokaa ja valmistella kivoja iltaohjelmia. Sit koska Krista ja Anna on nii kekseliäitä ja huipputyyppejä, on ne keksiny kaikkee kivaa opetushetkiin, jollon se kouluttautuminen tapahtuu välil ihan huomaamatta :D
Sitten kun on sen kaksi vuotta iskoa käynyt, saa muistoksi isostodistuksen, jossa on koottu lyhyesti, mitä siellä koulutuksessa oikein ollaankaan opeteltu.




Pingispallon puhallusta syksyn (-15) ekalla isosleirillä

Sitten sitä nuorten toimintaa. Lappeella on sellanen kiva menetelmä et keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin on tiloilla parkki 14-17, jollon siellä voi sit hengata, “tehä läksyjä” (kukaan ei niitä oikeesti koskaan siellä tee), syyä, nähä kavereita ja sit tietty hölpötellä ja kiusata mein ihania Annaa ja Kristaa :D Perjantaisin parkki jatkuu nuorteniltaan, joka kestää yheksään. Sit Lappeella on kans sellasia kivoja nuortenleirejä, joilla yleensä on joku teema. Esimerkiks nyt on ollu muutamana vuonna pääsiäisenä, itsenäisyyspäivän aikaan ja kesällä leirit, jolloin pääsiäisenä teemana tietty pääsiäinen, itsenäisyyspäivän leirillä itsenäisyyspäivä ja kesän leirillä teemana on kesä eli suurin osa leiristä vaan chillataan, eikä oo oikeen mitään kunnon ohjelmaa. Ja kesän leiri on ollu ain Metjärvellä, siellä Ylämaan pusikoissa, missä ei oo juoksevaa vettä kun vaan keittiössä ja vessoinaki toimii huussit. Kunnon mökkimeininkiä siis :D ja siks se onkin erinomanen paikka tollasen kesänuortenleirin viettoon, kun voi vaan chillaa, saunoo ja halutessaan onkiminenki onnistuu. Nyt kesällä myö puolet leiristä koottiin palapelejä, jotka Anna ja Krista oli tuonu ja joihin ne sit ite koukuttuki nii pahasti et kerran kun kysyttiin, millon tapahtuu jotakin, ni vastauksena tuli: “Sit kun myö lopetetaan näitte palapelien teko.” Ja tällöin kaverilleni totesin, et eli siinä menee hetki. Ja kuinkas ollakaan, katottiin yks jakso sudenverisiä sillä aikaa kun yhet rakenteli palapelejä xD Lisäks voin nyt todeta, kun molempina kesinä oon siellä leirillä ollu, et aina Anna säheltää siel jotakin, nii et kun puhelin kädessä siellä on ni saa erinomaista videomateriaalii siitä säheltämässä jotakin :D ja lähes kaikilla isosleireillä tulee nykyään jotain, mistä muistutellaan tai mitä muistellaan myöhemmin. Eli kannattaa pyrkiä mahollisimman monelle isosleirilleki aina kun niitä on, jos isostoiminnassa mukana siis on. Lisäks Lappee on mukana välil millo missäkii ja sitä kautta iteki pääsee mukaan, hyvänä esimerkkinä Maata Näkyvissä -festarit sekä vanhemmille nuorille T-messut.


Maatis porukkamme viime vuonna

Tässä vielä loppuun tälläinen lista syistä, miksi pidän Lappeesta.
· isos- ja kaikki leirit on huippuja
· leireillä saa ruokaa 😋
· tapaa uusia ihmisiä joista osasta voi tulla hyvinkin läheisiä ja tärkeitä
· muutenkin ilmapiiri on isosten kesken hyvä, ainakin pääosin
· mahtavat työntekijät
· tiloilla voi miltei asua, kun ne on niin usein auki
· mielestäni Lappeella myös ihan hyvä maine

Näin ollen voin tän kaiken jälkeen lyhyesti todeta, että Lappeella on huippumeininki ja miul on ilo ja kunnia olla Lappeen isonen 💗

- Milla (Milz) Tiittanen, 4. vuoden isonen ja tilojen vakioasukki 🙈🐨


tiistai 26. huhtikuuta 2016

Minä olen...

Johanneksen evankeliumissa Jeesus aloittaa useamman lauseen sanoilla ”Minä olen...” Jeesus kertoo olevansa muun muassa hyvä paimen, lampaiden portti sekä tie, totuus ja elämä. Jeesushan käytti paljon vertauskuvia, jotka olivat hänen aikalaisilleen tuttuja, kuten vaikkapa lampaat.

Oikein perinteinen lammaspaimennus on kuitenkin meidän maailmassamme historiaa, joten mihin Jeesusta voisi tätä nykyä verrata?

Edellisessä t-messussa puhetta pitänyt Lasosen Aki heitti ajatuksen, että Jeesus on kuin hyvä johtaja, jota pitää huolen alaisistaan. Mielestäni se kuulosti oivalliselta ja aloin miettiä vertauskuvaa pidemmälle:

Jeesus on hyvä lähiesimies, joka suojelee omiaan kaikenmoisten talouspaineiden keskellä. Hyvä lähiesimies pitää myös välit ylimpään johtoon kunnossa ja tuo samalla omilleen tiedoksi sen, mitä johto haluaa.

Toinenkin ajatus tuli mieleen:
Jeesus on kantoraketti. Hän kuljettaa sukkulan avaruuteen, vaikka hajoaa siinä itse.

Miltä kuulostaa? Mihin muuhun Jeesusta voisi verrata?

- Tällaista pohdiskelee tänään Tapio

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Haku päällä


Kevät tulee, sitä ei voi pysäyttää. Pian on valmistujaisjuhlien aika. Moni nuori päättää peruskoulun, saa valkolakin tai maisterin paperit. Yksi asia saatetaan päätökseen ja toinen alkaa. Mutta ennen uuden alkua on edessä haastava prosessi, jota kutsutaan hakemiseksi.

Keväällä moni hakee opiskelupaikkaa tai kesätöitä. Itselläni on tällä hetkellä käynnissä työnhakuprosessi. Valmistun pian teologian maisteriksi ja suuri unelmani olisi saada työskennellä pappina. Aika näyttää, mihin tehtävään Jumala minut haluaa asettaa.

Vaikka uskon johdatukseen, en kuitenkaan pysty salaamaan jännitystäni. Sama jännitys vaivasi minua viisi vuotta sitten, kun lukion jälkeen hain opiskelupaikkaa. Tuntuu omituiselta, etten voi tietää, missä asun puolen vuoden päästä. Haluaisin tietää, haluaisin suunnitella elämääni eteenpäin. Mutta vain Jumala tietää, minun osakseni jää odottaminen.

Kevät on hakemisen aikaa myös siinä mielessä, että opiskelupaikkojen ja töiden ohella moni hakee itseään ja suhdettaan Jumalaan. Kuka minä olen? Missä olen hyvä? Mitä haluaisin tehdä elämälläni? Joskus nuo kysymykset tuntuvat niin suurilta ja raskailta, että pieni ihminen on aivan kauhuissaan. Kunpa osaisin vain luottaa siihen, että kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan.

En uskalla luottaa Jumalaan, koska pelkään pettymyksiä. Entä jos kaikki ei käännykään parhain päin? Jos en saakaan opiskelupaikkaa tai töitä? Mutta jos katson elämääni taaksepäin ja mietin, milloin Jumala olisi minut pettänyt, en sellaista hetkeä löydä. Vaikeuksia olen kyllä elämässäni saanut kokea, niin kuin kaikkien ihmisen elämään kuuluu. Mutta vaikeinakin hetkinä Jumala on katsonut minuun lempein silmin ja hoivannut lastaan. Silloinkin kun hän tuntuu olevan kaukana, hän on oikeasti ihan vieressä.

Sinä, joka huolehdit tulevasta, muista:
Käyköön myöten taikka vastaan,
eipä Isä hylkää lastaan
Herra ohjaa parhaaksemme
kaikki vaiheet päiviemme. (Vk 397)

- Verna Paakkinen
Teologian opiskelija, joka suoritti työharjoittelunsa Lappeen seurakunnassa vuoden alussa



perjantai 11. maaliskuuta 2016

Mietteitä pääsiäisen edellä


Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta,
ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle.
Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa,
sinne puhkeaa virvoittava lähde,
ja sade antaa heille siunauksensa. Ps. 84: 6-7


Kirkkovuodessa elämme tällä erää pääsiäistä edeltävää suuren paaston aikaa, joka tuossa viime sunnuntaina oli puolivälissä. Huomaan tänäkin vuonna miettiväni että mistä kaikesta tässä paastossa olikaan kysymys. Tuntuu että paasto yllättää luterilaisen jotakuinnin yhtä herkästi kuin talvi yllättää autoilijan - joka vuosi.

Paastosta ensimmäinen ajatus monilla lienee on, että se on luopumista jostain. Turhan tai haitallisen karsimista – ja onhan se sitä(kin). Tähän liittyen törmää monenlaisiin eri paastopyrkimyksiin ja virityksiin. On erilaisia ruokapaastoja, somepaatoa (ymmärrän hyvin jos siis luet tämän vasta pääsiäsiaikaan) ja maailman pelastamiseen tähtäävää ekopaastoa – ja toivottavasti myös egopaastoa.


Toisaalta taas paasto on sellainen asia, ettei siitä ole syytä paljoa kuuluttaa, vaan ennemminkin sen tulisi pysyä ihmisen ja tämän Herran välisenä asiana.


Tänä vuonna en ole itse tullut miettineeksi juurikaan karsimisia, vaan ennemminkin sitä, mitä paastonaika voisi tuoda lisää. Ennen kaikkea ja ainakin itselleni tärkeimpänä pidän nyt keskittymistä olennaiseen. Sen palauttamista mieleen, mihin uskon, luotan ja toivoni perustan. Jos tässä kuluneen vuoden aikana on tullut liihoteltua johonkin hengellisiin sfääreihin, niin nyt on korkea aika palata aakkosiin – perusasioiden ja Jeesuksen ristin äärelle. Ja minusta tuntuu että tässä hetkessä tällainen paluu on todella tarpeen.


Ympärillemme tulleet pakolaiset ja jatkuva uskoomme kohdistuva kritiikki haastavat meitä, meidän rakkauttamme ja myös tietoisuutta taustastamme. Mainekas yleisradiomme on aloittanut uuden Yle Battle –formaatin julistaen että nyt loppuu öyhötys. Kyseisen ohjelman ensimmäinen teemasto koski uskontoa ja siihen liittyen toimittaja Venla Kokkonen julkaisi tekstin otsikolla ” Maailman pahuus kumpuaa uskonnoista.”  (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/01/venla-kokkonen-maailman-pahuus-kumpuaa-uskonnoista) Kokkonen julistautui jutussaan  ateistiksi ja hyökkäsi uskontoja ja uskovia kohtaan hyvinkin kärkkäällä ja tökerölläkin tavalla. Ainakin minun oli hieman hankalaa havaita asiallista ja vastapuolen huomioon ottavaa argumentointia, jollaista Yle ehätti ohjelmaformaatin kuvauksessa lupailla. Tekstiä oli kieltämättä surullista lukea.


Kieltämättä tuossa Kokkosen vihaisessa kirjoituksessa on sellainen hyvä seuraus, että se on haastanut ja haastaa miettimään oman uskonsa perustaa ja merkitystä. Se on myös poikinut laadukasta kommentointia ja vastineita. Jos muuten kiinnostaa tutustua yhteen sellaiseen, niin kannattaa vilkaista tätä: http://vlimerkityksi.blogspot.fi/2016/03/vastine-venla-kokkoselle.html


Kokkonen kirjoittaa muun muassa: ”Jos edes hetken miettii miten paljon kuolemaa, kipua ja tuhoa uskonnot viljelevät, niin pitää olla hullu ja idiootti, että sellaisiin jumaliin uskonsa naulitsee.” Kaikkia uskontoja en osaa kommentoida, mutta näin kristityn näkövinkkelistä täytyy myöntää, että hullun hommaahan uskominen on, ainakin siinä mielessä kuin jo Paavali ehätti asiaa mutustella: 1.Kor.1:18 Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.



 Kyllähän se, että Jumala itse syntyi ihmiseksi ja kuoli puolestamme sovittaen kaikki syntimme ja kantaen kelvottomuutemme, menee yli hilseen. – Mutta vielä tolkuttomammalta minusta tuntuisi koittaa taaperrella täällä maailmassa kristittynä ilman Jeesuksen ristintyötä, josta ilmenee Jumalan armo, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan.


 Jeesus Kristus, Elämän leipä, on edestämme murrettu. Tämä leipä on tullut osaksemme ja me saamme jakaa sitä edelleen eteenpäin, yhdessä ja hänen avullaan.


Josta juontuukin mieleen - Ennen kuin sain kutsun papin virkaan Sammonlahteen, olin hetken työttömänä ja jouduin täyttämään ties mitä kaavakkeita. Eräs niistä oli netti-cv, työnhakijan avoin ansioluettelo. Siellä piti valita erääseen lokeroon valmiiksi annetuista vaihtoehdoista,  että mitä toimialaa edustan. Koitin löytää annetuista vaihtoehdoista parhaiten sopivan:
… kirkollinen ala - ei löytynyt
…hengellinen työ – ei sitäkään
Sosiaalityö olisi ollut yksi vaihtoehto mutta sekin on vain pieni osa kokonaisuutta. Sitten se löytyi! - Toimialanani nettiCVssä lukee kalastustyö. Näin jälkeenpäin harmittaa että siellä olisi ollut valittava myös pelastustoimi…

 

Sanoma Jeesuksesta on iloinen asia!

  

- Tällaista tuumailee Tapio

perjantai 5. helmikuuta 2016

#somerage

Maassamme ja koko Euroopassa kiehuu, elämme vahvojen mielipiteiden aikaa. On tulisia puheenaiheita ja mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan. Aiheesta kuin aiheesta lähtee valtava mylly pyörimään. Niin poliitikot, julkkikset kuin ”tavikset” ilmaisevat mielipiteitään sekä kannanottojaan somessa. Keneltäkään ei jäänyt huomaamatta Teemu Selänteen twiitti tai Teri Niitin aiheuttama someraivo facebookissa imetyspäivityksen myötä. Erityisen paljon kuohuttaa laajana ilmiönä pakolaisten Suomeen tulo, mutta myös yksittäinen Kiiski-teos saa ihmiset päivittämään tilojaan. Kantaa otetaan mielestäni enemmän kuin ennen ja olenkin huomannut, että tämän päivän ihmisillä on joka asiaan mielipide. Ei ole trendikästä olla mielipiteetön.

Mielestäni on hyvä, että ihmiset ilmaisevat mielipiteitään, se kertoo välittämisestä ja siitä miten kovasti ihmiset haluavat päästä vaikuttamaan. Kuitenkin jossain menee raja. Monesti juurikin somessa lähtee leviämään raivo. Ihmiset menevät henkilökohtaisuuksiin tai puolestaan helposti leimaavat koko ihmisryhmän tai ilmiön, yhden henkilön vuoksi. Somessa on helppo ”haukkua” kun ei tarvitse kohdata toista silmästä silmään.

Poliittisten asioiden ohella myös uskonnot ovat saaneet mediassa paljon osakseen, niin hyvää kuin pahaa. Elämme vaihetta, jossa jokaisella ihmisille on aiheesta kuin aiheesta mielipide, myös kirkosta. Kirkkoon joko kuulutaan tai ei kuuluta, mutta kokemukseni mukaan harvemmalle kirkko tällä hetkellä on ihan sama. On mielestäni hyvä, että ihmiset kirjoittelevat ja keskustelevat hengellisyydestä ja kirkkoon kuulumisesta. Kuitenkin toisin kuin moni poliittinen tai yhteiskunnallinen asia, kirkko ei ole mielipideasia. Kirkko on uskonasia. Tämä pitäisi tiedostaa uskon asioita kommentoidessa. Viisautta olisi olla suuntaan jos toiseen varovaisia, mitä someen kirjoitamme. Ihmisen uskon kyseenalaistaminen voi satuttaa todella kovasti, mutta myös puolestaan uskova voi vahvoilla omissa uskonnäkemyksillään saada jonkun jopa eroamaan kirkosta, jos esittää oman mielipiteensä kirkon kantana.

Olkaamme siis rohkeasti omaa mieltämme, mutta kunnioittakaamme erilaisia näkemyksiä. Kannattaa miettiä kaksi kertaa, ennen kuin nostaa asiasta someraivon. Onhan meille opetettu ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”
Isoskoulutuksen pojat teki tän leirillä. :)


Anna
#pastoriniemelä

PS. Follatkaa @lappeennuoret Instassa!! :)

torstai 20. elokuuta 2015

Kun kaikki eivät puhu kirkkoa

Kirkollinen kieli on oma lajinsa. Paljon on sanastoa, jota ei muualla juuri kuule enää käytettävän, ja paljon on käsitteitä, jotka juontavat juurensa ties mistä vanhasta kielistä monituisten tutkijanluolien ja -kammioiden kautta. On kauniita ilmaisuja ja lauseita, mutta mitä ne tarkoittavat?

Tällainen teologiaa elikkä jumaluusoppia tutkintoon asti märehtinyt ja tutkinut on joskus vähän liiankin sisällä kirkon kielessä ja vaara puhua kirkkoa (tai puhua kaanaan kieltä, kuten sitä joskus kutsutaan) on usein suuri.

Hienoja, vanhahtavia, monimutkaisia mietteitä lienee ollut maailman sivu. Mietin joskus, että kuinkahan hajonnut vaikka Paavali oli viisaisiin mietteisiin tuumatessaan korinttilaisille, että teidän kanssanne ollessani en halunnut kuulla mistään muusta kuin ristiinnaulitusta Jeesuksesta.

Toki kirkon nettisivuilta löytyy kätevä kirkkosanaston sanakirja Aamenesta öylättiin, mutta toivottavasti hengellisiä asioita voisi miettiä ja niistä voisi kuulla ilman, että joutuu usein turvaamaan sanakirjaan.

Jeesus ei puhunut kirkkoa, ei ainakaan silloin kun kertoi maamiehilleen rakastavasta Jumalasta ja Jumalan valtakunnasta. Kalastaja sai kuulla, kuinka Jumalan valtakunta on kuin nuotta, joka kokoaa kaikenmoisia kaloja (Matt. 13:47->). Maanviljelijä sai kuulla vertauksen kylväjästä, joka lähti kylvämään sanan siementä (Luuk. 8:5->).

Jeesuksen ei tarvinnut viitata tutkimuksiin, vaan hän osoitti lintuja taivaalla ja kukkia niityllä – ne kertoivat – ja kertovat yhä – siitä kuinka Jumala pitää asioista huolta. Ja miksei siis vielä enemmät ihmisistä, jotka hän on luonut kuvikseen ja kaltaisikseen. (Matt. 6:25->)

Maailma ja kielenkäyttö muuttuu, mutta evankeliumi, ilosanoma, pysyy samana. Se on sanoma rakastavasta Jumalasta. Se on sanoma Jeesuksesta, joka tuli maailmaan, sovitti ihmisten synnit ja lunasti meidät täydestä arvosta. Hän hankki meille pääsyn taivaan kotiin, sinne missä ei ole murhetta, ei valitusta eikä vaivaa – ja paljon muuta.

Uskonvanhurskautus on upea asia, mutta olisiko parempi sanoa suoraan, että Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen vuoksi sinä kelpaat Jumalalle, ja sinun tarvitsee vain uskoa se todeksi?

Kuinka sitä upeaa sanomaa, jota kristityt ovat saaneet elää todeksi ja kuljettaa eteenpäin jo kohta 2000 vuotta, osaisi itsekin viedä eteenpäin ilman, että sortuu liiallisiin kirkollisiin kielikoukeroihin ja menisi itsekin solmuun niiden kanssa? Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä. Silmät ristissä.

-          Pohdiskelee Tapio miettien samalla Sananlaskujen kohtaa: Olkoon kultaa, olkoon helmiä, aarteista kallein on punnittu puhe. (Sananl. 20:15)


Ps. Oletko koskaan ajatellut, että Jeesus on maailman paras traktori? Hän on nimittäin sanonut oppilailleen, että kun minut korotetaan maasta, minä vedän teidät kaikki luokseni (Joh. 11:32). Vetämistä merkitsevä sana on latinassa trahere ja siitä se sivistyssana traktorikin tulee. Jeesusta tehokkaampaa traktoria ei tästä maailmasta ikimaailmassa löydy!